Kun tontilla käy satoja rekka- ja henkilöautoja päivässä, liikenteen hyvälle sujuvuudelle antaa arvoa. Valio operoi Jyväskylän-meijeriltään reilusti yli miljoonan suomalaisen jakelualueella.
Jyväskylän seudulla on kilpailuvaltti, joka puuttuu monilta muilta suurilta suomalaisilta kaupunkiseuduilta. Yritysten logistiikan kannalta Jyväskylä on erinomaisessa paikassa: tänne on helppo tulla eri suunnista.
”Keskeinen sijainti koskee monia eri toimialoja. Kilpailuetu kannattaa ehdottomasti hyödyntää”, Valio Oy:n Jyväskylän-meijerin tehtaanjohtaja Matti Ikonen muistuttaa.
Valiokin on hyödyntänyt keskeistä sijaintia siirtämällä muiden yksiköidensä toimintaa Jyväskylään. Samalla se on tarkoittanut merkittäviä investointeja Jyväskylän-tehtaalle.
”Meijeri on uudistettu viimeisen kymmenen vuoden aikana täysin. Meijerin tontille on rakennettu uusia tuotanto- ja varastointitiloja. Kymmenen viimeisimmän vuoden investoinnit ovat noin 100 miljoonan euron luokkaa”, Ikonen laskee.
Viimeisimmät laajennukset Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevalle 14 hehtaarin tontille valmistuivat vuoden 2009 lopussa.
Valion Jyväskylän-meijeri sijoittuu Innoroad Parkin alueelle. Yrityksellä on nykyisellä tontillaan erittäin pitkät perinteet, sillä ensimmäinen tukkuvarasto aloitti toimintansa 1974. Meijeritoiminnan yritys aloitti nykyisellä paikalla 1980.
”Tonttimme on hieman turhan pitkänmallinen, mutta aiomme toimia tällä tontilla tulevaisuudessakin. Mennään varmaankin uudelle kymmenluvulle ennen kuin mietimme uusia meijeri-investointeja. Jyväskylän kaupungin kanssa on viritelty kaavoituskeskusteluja tulevaisuuden suunnitelmien varalle”, Ikonen kertoo.
Innoroad Parkin yrityspuiston kehittyminen vaikuttaa osaltaan myös Valion toimintaan. Valiossa seurataan erityisesti liikenneyhteyksien tulevaisuutta. Tiestön kunto ja liikenteen sujuvuus ovat olennainen osa Suomen johtavan meijerialan yrityksen menestystä. Jyväskylän-tehtaalta lähtee ja sinne saapuu autoja 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä.
”Päivittäin tontillamme käy yli 100 rekkaa, lisäksi monet meijerin työntekijöistä kulkevat omilla autoillaan. Jakelualueemme yltää länsirannikolta aina itärajalle. Kuljetukset on saatava nopeasti perille, kun kyse on tuoreista elintarvikkeista.”
Innoroad Parkin toimivuuden kannalta Ikonen pitää tärkeimpänä sitä, että tiestö on kunnossa eikä liikenteellisiä sumppuja synny. Hän korostaa myös kaavoituskysymysten ratkaisemista yritysten tarpeiden mukaisesti.
”Lisäksi tarvitsemme kilpailukykyiseen hintaan sähköä, lämpöä, höyryä ja vettä”, Ikonen täydentää hyvän yrityspuiston ominaisuuksia.
